Olin hetki sitten syömässä opiskelijoiden ruokalassa toimistomme vieressä. Lähes täydessä ruokalassa päädyin istumaan kahden nuoren naisen kanssa samaan pöytään. En tuntenut naisia, eivätkä he minua. Söin hiljaa ja kuuntelin mielenkiinnolla heidän keskusteluaan.
Annoin itseni ymmärtää, että he olivat juuri yliopistolta valmistuneita kääntäjiä, siis tulkkeja. Heidän keskustelunsa koski alan työnäkymiä sekä palkkatasoa. Molemmat pitivät alan keskipalkkaa (n.2000e/kk) aivan sikapienenä. Heidän kokemuksiensa mukaan heitä kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti myös sukupuolensa takia. “Miehet saa ainakin 20 prossaa enemmän palkaa kun me. Ihan vaan sen takii kun ne kehtaa pyytää.” Heikot ovat kuulemma myös alan työnäkymät. “Siis kun mua ei kiinnosta mennä millekään pienyrittäjälle töihin. Se on niin epävarmaa ja sitten joutuu tekemään kaikkea muutakin oman työn ulkopuolista.”
Koska en tunne alaa enkä asiaa, minun oli vaikeaa olla asiasta mitään mieltä. Se mihin kiinnitin huomiota, oli heidän asenteensa. Omien kokemuksieni mukaan työnantaja hakee aina ensisijaisesti asennetta ja vasta sen jälkeen osaamista. Hurjinkaan koodarinero ei tuo it-firmalle hyötyä, mikäli häntä ei kiinnosta tehdä töitä. Ruokalan tytöillä oli mielestäni asenne hukassa.
Miten nähdä mahdollisuuksia esteiden sijaan? Minua ihmetyttää kuinka kapeana monet nuoret näkevät elämänsä mahdollisuudet valmistumisensa kynnyksellä. Maailma on auki jokaista nurkkaa myöten, mutta nuoren katse suuntautuu jo uomaan. Siihen samaan uomaan suuntaa myös satojen muiden samassa elämäntilanteessa olevien katse. Persoonina kyllä halutaan olla erilaisia, mutta kun tulee kyse työnteosta, halutaankin vain sopivan haastava duuni ja mukava liksa.
Työnhaku on tänä päivänä ennen kaikkea myymistä, ja myynnin tulokset syntyvät hyvän tuotteen/palvelun ohella myyjän asenteesta. Itkeäkö alan huonoja näkymiä, kehnoa palkkaa ja huonoja etuja. Vai tarjotako työnantajalle selkeitä hyötyjä, uusia ja toimivia ideoita ja positiivista, energistä ja avaavaa ajattelua?
Asennetta peliin!
//brother Janne
Kirjoittaja: steveroiha 
