Heimomarkkinoinnin Taskuopas 1/10

Vuodesta 2007 lähtien Steve Roiha & brothers on luonut keinoja palvellakseen asiakkaitaan paremmin. Auttaaksemme asiakkaitamme konkretisoimaan oman heimonsa olemme kehittäneet Heimomarkkinoinnin taskuoppaan. Heimomarkkinoinnin taskuopas on nopea työkalu yritysten asiakasheimon luomiseen ja ylläpitämiseen. Monet yritykset käyttävät käsittämättömän suuria summia budjetistaan uusien asiakkaiden metsästämiseen. Tutkimukset ovat moneen kertaan todistaneet sen minkä talousjohtajat ovat tienneet jo pitkään. Uusien asiakkaiden hankkiminen perinteisin menetelmin vie suuria summia rahaa. Tietenkään uusasiakashankinnan tarve ei kokonaisuudessaan poistu, vaan se muokkaantuu erilaisiin muotoihin kuten  suosittelijamarkkinointiin. Heimomarkkinointi perustuu uskomukseen, että panostamalla nykyisiin asiakkaisiisi voit kasvattaa tulostasi huomattavasti pienemmillä markkinointikuluilla. 

Heimomarkkinoinnissa keskitytään olemassa olevien asiakassuhteiden optimointiin. Kalliin uusasiakashankinnan sijaan siinä pyritään luomaan jo olemassa olevan asiakkaan ja palvelujaan myyvän yrityksen välille tunneside, joka sitoo asiakkaan yrityksen asiakkaaksi vuosiksi. Kun yritys auttaa asiakkaita kiipeämään ylemmäksi asiakkuuden portailla, toteuttaa se samalla erittäin kustannustehokasta “uusasiakashankintaa”.  Kiivetessään ylös asiakkuuden portaita, olemassa olevat asiakkaat samalla suosittelevat tuttavilleen ja ystävilleen tuotetta/palvelua.

Tästä syntyy suosittelun perusteella uusia asiakkaita. Tavoitteena on, että jokainen olemassa oleva asiakas tuo mukanaan noin 10 uutta asiakasta. On siis sanomattakin selvää, että heimomarkkinointi paitsi säästää rahaa, myös tuo uutta rahaa kassaan. Heimoon tahdotaan kuulua ja siihen halutaan pyrkiä.

Olemme tehneet tämän heimomarkkinoinnin taskuoppaan avoimen koodin periaatteella. Haluamme jakaa kokemuksemme kaikkien käyttöön. Uskomme oppaasta olevan sinulle paljon hyötyä, kunhan vain muistat, että markkinointi ja myynti ovat kaksi eri asiaa. 

Markkinoinnin tuloksia mitataan useimmiten myynnin kasvusta. Onnistunut markkinointikampanja kasvattaa kyllä myyntiä, mutta kauppaa se ei kovinkaan usein puolestasi klousaa. Lopullinen kaupan tekeminen on sinun ja myyjiesi tehtävä. Hyvä markkinointi mahdollistaa kaupan klousaamisen. Erinomainen markkinointi voi joissain tapauksissa saada aikaiseksi suoran ostopäätöksen. Tähän päätökseen vaikuttaa tehokkaimmin ystävän tai tutun positiivinen kokemus kyseisestä palvelusta. 

Tätä taskuopasta tulemme julkaisemaan 10 osaa, yhden per viikko. Käytä sitä rohkeasti ja murra mielenmallejasi markkinoinnin ja myynnin kentässä. Luopumalla turhasta saat resursseja uuden kokeiluun. Heimomarkkinoinnin taskuopas auttaa sinua luopumaan turhista markkinointitoimenpiteistä ja keskittymään oleelliseen; olemassa olevan asiakasheimosi aktivoimiseen.

//brothers Mikko & Janne

2 vastausta artikkeliin Heimomarkkinoinnin Taskuopas 1/10

  1. Hessu kirjoitti:

    Brothers Mikko ja Janne!
    Loistavaa ajattelua ja kehittelyä. Lukekaas “Heimomarkkinoinnin taskuopas” artikkeli. Siinä ajatuksenne hieman epäselvästi ilmaistu. Panostus vanhoihin asiakkaisiin-ok. Mutta suosittelija-mallia varmaan olette ajatelleet niin, että vanhat asiakkaat suosittelevat uusille. Ei jo olemassa oleville. Ainakin minä hieman hämilläni olin, kun artikkelin huolellisesti luin. Viimeistä lausetta ensimmäisessä kappaleessa voisi täydentää…”ja samalla hankkia aivan uusia asiakkaita suosittelija -mallin avulla.” Kolmannessa kappaleessa yritätte ko. asiaa kertoa, mutta mielestäni voisitte istua artikkelin äärelle ja selventää ajatuksianne.
    Brother Mikko`s father

  2. steveroiha kirjoitti:

    Kiitos kommenteistasi father Hessu.
    Olet oikeassa, asia oli esitetty tekstissämme hiukan epäselvästi. Emme suinkaan tarkoita sitä, että uusasiakashankinta tuli lopettaa kokonaan vaan että sen toteuttamiseen tulisi keksiä uusia, rohkeita keinoja.
    Heimomarkkinointi aktivoi olemassa olevaa asiakasheimoa myymään puolestasi. Ydinjuttuna on tarjota heimolle mahdollisuus kohdata toisensa erilaisissa ympäristöissä. Meidän tehtävänämme on auttaa kirkastamaan ydinlupaus, joka heimolle annetaan, sekä valitsemaan oikeat viestintäkanavat ydinlupauksen jakamiseen.

    //brother Janne

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.