Viime viikonloppu sai minut miettimään luopumista. Ennen kuin ihminen oppii näkemään hänelle tutussa elämässä (ja ympäristössä) uusia mahdollisuuksia hänen on pystyttävä luopumaan joistain tutuista asioista.
Yksilön kohdalla tämä tarkoittaa useimmiten rutiinien muuttamista. Mikäli haluaa saada itsensä kesäkuntoon kolmessa kuukaudessa on arkipäivästä pystyttävä lohkaisemaan pari tuntia liikkumiselle. Tämä pari tuntia taas on pois jostain, ja oli se sitten telkkarin katselua, lukemista tai hengailua kavereiden kanssa niin luovuttava on.
Kun tarkastellaan asiaa ryhmän, yrityksen tai vaikka yhteisön, näkökulmasta muuttuu asia monimutkaisemmaksi. Tällöin kyseessä on usemman ihmisen luopuminen asioista. Vaikeaksi tilanteen tekee vielä se, että useimmiten huonosti toimivat toiminnot ovat iskostuneet niin vahavasti koko yhteisön toimintakulttuuriin, että muutetettavaa asiaa ei tahdota edes huomata. Tällöin apua tarvitaan usein ulkopuoliselta ihmiseltä, valmentajalta tai työnohjaajalta, joka auttaa hahmottamaan mitkä asiat ovat syitä ja mitkä seurauksia.
Yhtä kaikki luopuminen on vaikeaa. Vaikeinta se on mikäli joutuu luopumaan asioista joista on varma, että ne olisivat olleet korjattavissa. Raskasta on luopua ihmisistä jotka ovat mahtavia tyyppejä mutta sattuivat vain olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. On vaikea sanoa milloin on oikea aika päästää irti ja milloin taas pitää vielä jaksaa vähän aikaa.
//brother Janne
Moikka!
Mihin on jäänyt tämän blogin päivittäminen? Lukisin mielelläni juttuja riemukkaasta arjestasikin.